Slider

PASTA CARBONARA - KIIREISEN ARJEN PELASTUS

11/21/2016




 
Viimeiset pari viikkoa ovat olleet töiden puolesta niin kiireisiä, että kotityöt kuten siivoaminen ja ruuanlaitto ovat jääneet lähes kokonaan. Kämppä on aivan kamalan näköinen ja koirankarvaa on ollut kasoittain joka paikassa! Ja tietenkin toinen koiristamme päätti juuri nyt tiputtaa kaiken jo vähän kasvaneen talviturkkinsa, joten en liioittele kun sanon että sitä karvaa on.

Omatunto ei ole kuitenkaan antanut periksi syödä pelkkiä eineksiä, karkkia ja pakastepizzoja, joten niiden rinnalla olemme viime aikoina syöneet 10 minuutin pikapastoja; avokadopasta, sitruunapasta, sienipasta... Kaikki perusreseptit on kahlattu läpi. 

Yksi hyvä pikapasta on tämä carbonaran resepti (myöskin Masterchefistä bongattu), joka valmistuu pastan keittyessä. Tämä on myös kätevä siinä mielessä, että ainekset löytyvät melkein aina kaapista tai ainakin ne säilyvät suht pitkään kun ne kerran sinne ostaa.


Carbonara kahdelle
3 keltuaista 
170g eli paketti pekonia 
3 valkosipulin kynttä 
25g Pecorino-juustoa 
(0,5 dl kermaa) 
suolaa mustapippuria 
kuivapastaa

Laita pastalle vesi kiehumaan, muista suolata vesi hyvin. Pilko pekoni pieneksi paloiksi ja laita paistumaan pannulle. Pekonin paistuessa ja pastan kiehuessa yhdistä kulhossa keltuaiset, mustapippuri (saa olla runsaasti) ja juusto sekä halutessasi tilkka kermaa tai maitoa. Suolaa tarvittessa. Pilko valkosipuli ja lisää se pannulle kun pasta on melkein kypsää. Keitä pastaa minuutti pakkauksen ohjetta vähemmän, valuta ja lisää pannulle pekonin ja valkosipulin joukkoon. Lisää pannulle myös 1 dl pastan keitinvettä. Anna pastan imeä maut pannulta ja yhdistä pasta ja pekoni keltuaisseokseen koko ajan sekoittaen. Tarjoa heti.



Translation:
Thank god there is pasta!

2 kommenttia:

  1. Pasta on kyl superkätevä ruoka, itekin oon kokkaillut sitä aika usein viimeisen viikon aikana :D Just eilen keittelin tonnikalapastaa (joka on muutes yks mun all time favourite pasta).

    VastaaPoista
  2. Tonnikalapastaa ei olekaan tullut tehtyä pitkään aikaan! Mulla on resepti, johon tulee reippaasti chiliä, valkosipulia ja smetanaa, täytyykin tehdä sitä joku päivä :)

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan