PERFECT ROASTED POTATOES

Parasta, lämmittävää lohturuokaa on oikein kunnolla paahdetut perunat, joihin minulla on ehkäpä yksi parhaista resepteistä! Mitään arjen pikaruokaa nämä eivät ole, mutta mikään ei voita näitä rakkaudella paahdettuja perunoita. Itse teen aina 1 kg perunoita kerralla meille kahdelle, sillä illalla vielä napostelen perunoita kylmänä ja seuraavaa päivänä paistan ne pannulla ihanan rapeiksi.

Täydelliset paahdetut perunat

1 kg jauhoista perunaa
1 rkl oliiviöljyä
2 rkl voita tai ankan rasvaa
rosmariinia
3-5 valkosipulin kynttä
suolaa 
mustapippuria

Aloita valmistus kuorimalla perunat. Lohko perunat sopivan (n. 4x4 cm) kokoisiksi paloiksi. Keitä perunoita n. 15 minuuttia tai kunnes pinta alkaa hajoamaan ja pehmenemään. Valuta perunat ja riko pintaan lisää ravistelemalla ja tökkimällä niitä haarukalla. 

Silppua pieneksi valkosipuli ja rosmariini. Yhdistä ne, oliiviöljy ja 1 rkl sulatettua voita pienessä kulhossa. Mausta pippurilla. Kaada mausteöljy perunoiden joukkoon ja pyörittele perunat kauttaaltaan öljyssä. Kaada pellille tai vuokaan ja paista 200 asteessa n. 1 h 15 min, kunnes pinta on kullan ruskea ja ihanan rapea. Puolessa välissä paistoa valele perunat lopulla voilla. Suolaa perunat vasta lopuksi. Tarjoa esimerkiksi paahtopaistin lisukkeena. 

Translation:

There is nothing better than perfectly roasted potatoes! 

Perfectly roasted potatoes
1kg floury potato
1 table spoon olive oil
2 tablespoon melted butter or fat
rosemary
3-5 clove of garlic
salt, black pepper 

Peel potatoes and cut them to around 4x4 cm pieces. Cook potatoes in boiling water 15 minutes of until surface starts to brake. Draw out potatoes and shake them in the bod to brake them a little bit more. 

Cut rosemary and garlic to fine dice. Mix together with olive oil and half of melted butter in small bowl. Season with black pepper. Pour seasoned oil on top of potatoes and mix well. Roast in oven (200 degrees) at least 60 minutes until potatoes are golden brown and perfectly roasted. In half way of roasting, drizzle potatoes with melted butter. Season with sold.

Tunnisteet: ,

St. Black : PERFECT ROASTED POTATOES

11/04/2016

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu