Slider

SISUSTA DYYKKAAMALLA - DECOR TREASURE FROM DUMPSTER

11/28/2016


Eräs ilta istuin koneella nettikirppareilta selaillen ja uutta tv-tasoa etsien. Iskin silmäni Tori.fi:ssä myynnissä olleeseen 70-luvun apupöytään lehtitelineellä, hintaa sillä taisi olla 30 euroa. Esittelen löytöä avomiehelleni, eikö tästä tulisikin hyvä tv-taso? Sopivan persoonallinen ja juuri meidän tyyliin sopiva. 

Seuraavana päivänä töissä hieman ennen lounasta puhelin piippasi uuden What's up -viestin merkiksi. Avasin avomieheltäni tulleen kuvaviestin ja siinä komeili kuva pienestä pöydästä keskellä roskakasaa, samanlaisesta pöydästä, jota juuri edellisenä iltana olin esitellyt! Sinne Kyläsaaren teollisuusalueelle joku oli hylännyt koko olohuoneensa.

Avomieheni nappasi pöydän kyytiin ja vielä sama iltana se pääsi pesun jälkeen uudelle paikalleen television alle. Yksi pyörä pöydästä puuttui, mutta sehän ei haitannut, irroitettiin vain loputkin pyörät. Pöytä yksin näytti jättimäisen television alla vähän liian pieneltä, joten sen kaveriksi kävin viime perjantaina hakemassa ison peikonlehden Plantagenista (kun kerran black fridayn kunniaksi halvalla sai).

Harvoin tekee mielettömiä löytöjä kirpparilta, mutta vielä harvemmin niitä löytää ilmaiseksi roskalavalta. Löytyykö muilta vinkkejä, missä kannattaa olla kytiksellä ilmaisten sisustushelmien toivossa?



Translation:

One man's trash is another man's treasure! 

One night I was going through online flea markets and saw one really cute, tiny table from 70's and I thought it would be great as a tv stand. And how lucky I was, on next day my boyfriend found exactly same table from dumpster!


Follow on Instagram:
follow on insta

3 kommenttia:

  1. Onpa meillä ollut kiva tuuri - molemmat saatiin etsitty pöytä ja hieman yllättäen. Tämä malli sopii varsin hyvin tähänkin päivään! Silmä lepää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ihmeellistä on (sisustus)elämä :)

      Poista
    2. Niinpä! Ihmeellistä on (sisustus)elämä :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan